Tuossa ennen joulua käytiin eläinlääkärillä 2017 eturauhanen oli Pyryllä suurentunut.
Siihen saatiin kemiallinen kastraatio avuksi. Vähän tuon jälkeen aloin
koiran pitkittynyttä pissaamista ihmettelemään jota oli jonkin verta jo
eturauhasen laajenemisen käynnin yhteydessä.
Tätä tutkittiin ja katsottiin onko virtsassa bakteereja ja tutkittiin muutoinkin pissa.
Tuli ilmi siellä ois tikku kiteitä eli olemattoman pieniä kiteitä Struviitti kiteitä.
Aloitettiin ruoka valio RC veterany Diet (Urinaly).
Siitä 19.12.2017 käytin taas koiraani eläinlääkärillä pitkittyneen
pissaamisen takia saatiin lääkekuuri ja kappas vain 23.12.2017 se sitten
alkoi pissaamaan verta.
Tuolloin soitin päivystykseen ja sieltä antoivat laajempi kirjoisen
antibiootin,epäilyksenä eturauhasen laajeneminen. Koira ei näyttänyt
kivuliaalta taimuutakaan pissas verta.
Joulusta päästiin tammikuulle puoleen väliin 2018 ja alkoi taas veripissaisuus.
Vaihdoin eläinlääkäriä omalle eläinlääkärille ei saatu aikoja.
Tällä uudella eläinlääkärillä todettiin virtsassa olevan kiteitä,
ultrassa näkyi kiviä ja pääsyttiin ottamaan myöös röntgen jossa näkyi
kolme suht isoa kiveä rakossa.
Päädyttiin varaamaan leikkaus aika 14.2.2018 Hyvää ystävänpäivää vaan koiralle.
Rc ruoka jatkui ja veden lisäämistä nyt huomioitiin ei kivet tukkis virtsateitä.
uroskoiralla voi mennä henkikin jos virstaputkeen kivi menee tukoksi.
Tästä leikkaus päivään sinniteltiin hyviä uutisia oli ei bakteeria edelleenkään virtsassa.
Leikkaus oli todella suuri. el. poisti kolme kiveä jotka näin itsekkin
livenä ei uskoisi koiralla tuollaisia voi olla rakossa. Kuva lainattu
netistä.
Kivet saatiin pois ja siitä se iso työ alkoi. Koiralla oli katetri
muutaman päivää kunnekka se meni tukkoon. Jouduttiin poistaman katetri
ja vaarana oli että mahdollisesti yksi kivi oli jääny virtsajohtimeen
joka tukkisi tiet. Mutta 2h ulkoilutus välillä turvattiin pissan tulo
jota seurattiin kokoajan pysyy kirkkaan värisenä veri ja muutamassa
päivässä verisyyden piti hävitä kuten tekikin.
Melkosen iso haava siitä saatiin aikaan ja mojovat mustelmat
kylkiäisenä. Liekkö kaikki menny kuten piti jää arvoitukseksi. parhaansa
ne toki yrittää.
sitten sitä se katetri aika kulettiin vaipat jalassa. tääkin oma
helpotus kun oli katetri ei tarvinnu juosta ulkona 2h välein mutta
sitten onko nyt kovin kiva hieostava pissanen vaippa jalassa. 2h välein
juostiin yöt ulkona ja töissä käytiin myös yhtä aikaa. oli melko
raskasta aikaa.
Sitten hommasin tuttavaltani tuon ilma kaulurin paras keksintö ikinä.
koira anto haavan hyvin olla ja vain pienen hetken kun vahtivuoroa
vaihdettiin tarvis olla muovikaulurin kanssa.
haava alkoi onneks paranemaan päin.
Tottakai meidän tuurilla alko liiain aikaseen tikit irtoamaan syytä vähä
edelleen ihmetellään koska koira ei tasan nuollu haavaansa ja muutkin
koirat pysy siitä erossa. Selvittiin onneks hyvin tikkien poistoon.
vika viikko sattui aamu vuoroa molemmilla ihana ystävämme Sanna &
Jone lupasi Pyryn ottaa hoivaansa viikon ajaksi. Pyry nautti ja oli ihan
piristävää sille muuttaa maisemia työpäivämme ajaksi. Tuolloin hoito
aikaan poistettiin myös tikit ja toisalta jälkeen päin mietin oli hyvä
ettei kotona tarvinnu olla tuolloin tikin poiston jälkeenkään ei haava
kiinnostanut hoitopaikassa oli kaksi leidiä joita pyry taisi paimentaa
ja ihailla . Kiitos vielä Sanna & Jone. Ootte ihan parhaita <3
Näin meidän tanhupallo saapui vikoina päivinä hoidosta kohta pääsisi
eroon kauluristaan. tanhupalloksi se nimettiin ja kyllähän se sille
näyttää kun katsoo :) rankkaa ollut hoidossa :D
Kivet oli laitettu Royal Canin labraan ja sieltä sitten tulikin tulokset
ja pahin tapahtui mitä mielessäni pelkäsin. Sturviitti kivet ois ollu
helpot hoitaa ne saadaan liuotettua ruoka hoidolla , eivätkä välttämättä
edes uusi. No sieltähän tuli että ne on KALSIUMOKSALAATTI kiviä.
huoh...
Tuolloin pyöri sata ja tuhatta ajatusta mielessä. No mitä nyt.
jatkettiin RC ruoalla ja koira alkoi menettämään lihastaan ja muutoinkin
vähän kuivahti karvan puottaminen toki sattu samaan rytäkkään ja olihan
tuo leikkauskin vieny voimia jokaiselta meistä .
No sitten eikun tutkimaan mitäs jatkossa. tietoa tulee ja menee hyvin ristiriitaista.
Eläinlääkäristä ei juuri apuja sen kummasempia tullut kuin että RC ruoalla loppu elämä.
Aloin miettimään ei hitto jos koira näin kuiva jne. että oikeestikko.
Hankkiuduin Sumppu /katiska ryhmään facessaja kyselemään sieltä minulle
neuvottiin luento Koiran virtsatiekivet. Suosittelen kaikille joilla
näitä ongelmia ja suosittelen vaikkei ois MYÖS KISSAN om. kissoilla myös
hyvin yleinen vaiva.
No tämähän voi johtua mistä vain liikaa kalsiumia, liikaa sitä ja tätä
ja tuota. perinnällisyyttä siitä ei kuitenkaan ole todettu toki
korkeintaan voi olla virtsan PH perinnöllistä.
Muistakaa katsoa eläimenne JUO kunnolla ja vettä silti loraus ruoan sekaan ei tee pahaa.
Juominen lisää virtsan eritystä ja näin ollen pissa ei pääse
sakkautumaan. ja näin ollen rakko huuhtoutuu paremmin kun koira / kissa
juo.
No selvittyäni alku järkytyksestä tässä ollaan nyt asioista otettu
selvää vähän viisaampia ja aloittelin tuossa ruokinnan 50/50. eli
RC/raakaa.. No vähä ristiriitaisin tuntein tulin siihen tulokseen en
uskalla alkaa suola arvoja sun muita lisiä mittaamaan pien toisen puolen
erikoisruokaa ja sitten pitää vain etsiä matalaproteiinista
lihaa,mineraalitonta ja kalsiumia myös 0% ruokaa. Siinää sitä onkin
tehtävää.
Koiralle tarkoitetuissa ruoissa on todella monissa luuta . kalsiumia
sitä mukaan ja sitten jos ei sitä niin tuhkaa eli mineraaleja. tarkkana
saa olla. Muutama liha nyt testissä.
Kokeissa ollaan leikkauksen jälkeen kerran kaks käyty ja ei kiteitä ei kivä arvot kunnossa.
uuden ruoka valion aloitettua 1kk päästä tarkastus pelottavaa mutta mielestäni koiran kuuluu saada lihaa!
Näin .
yritän jaksaa kirjoittaa kuulumisia ja toivotaan näistä on teille muillekkin hyötyä.
jos joku askarruttaa satu-82-(at)hotmail.com voi toki laitella s.postia. :)