sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Match Show

Tänään oltiin Pärnävaaralla joensuussa Match Show tapahtumassa.

Ricolla on taukoa ollu  melkein reilu kaksi vuotta. Sillon tällön jotain ollaan tehty ja aamulla hieman matkaan lähdin että katellaan nyt millanen Show siitä tuleekaan.
Rico oli alkuun sama sähikäinen kun ennenkin ja siitä se sitten alkoi rauhoittumaan paljon nopeemmin kun sillon joskus aikoinaan kun missään käytiin.
Meillä oli mukana Ryyni Suomenlapinkoira ehke senkin läsnä olo hieman rauhoitti Ricoa kun Ryyni on niin rauhallinen koiruus.
Kehät alkoi kaksi koiraa vastakkain ensin. meillä oli vastassa mitteli. Mitteli sai punaisen ja me sininen. Sitten odoteltiin taas vuoroamme ja oli sinisten nauhojen saaneiden vuoro mennä kaikkien kehään.
Tätä vaihetta hieman Pelkäsin/jännitin ....
Rico on melko sähikäinen tai ainakin ollut että meinaa kuumua yhteisjuoksun aikaan .
Siis se meni oikeesti vaikka itse sanon, tosi hyvin. Juoksi ihan kivasti ja otti kontaktia. JES!
Sitten ooteltiin mitä se tuomari sijoittaa. 4 sijoitti ja Rico TULI 3 SIJALLE! :-)
Ai vitsi!!!
Olipa aika makee tunne. ja heh mehän vain lähdettiin sinne hengailemaan. :-)

Kuvat otettu jälkeenpäin sitten palkintojen kanssa. Rico sai ruusukkeen ja kumisen vinkulelun joka lahjoitettiin Ryynille! :-)

Eli Sijoitus: Sinisten kolmas.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti